Kuninkaanlähteeltä suuntasimme suureen tuntemattomaan, eli Härmässä sijaitsevaan PowerParkiin. Etukäteen meitä jännitti, mahdammeko viihtyä ollenkaan, sillä alue on erittäin suosittu ja paikat piti varata etukäteen. Muistelimme täpötäyttä Rauman Poroholmaa, joka ei ollut ihan meidän juttumme, me kun viihdymme hyvin myös puskissa. Ja nyt siis mietimme, että onkohan uusi Poroholma edessä. Varmuuden vuoksi otimme vain kaksi yötä. Ennakkoasenteet saivat kuitenkin kyytiä heti kun saavuimme alueelle. Ihan mahtavaa, tasainen, asfaltoitu paikka! Ja nurmikko leikattu, ei roskia missään, siistiä, huollettua, ja... tilavaa. Wau. Meillä oli leiri pystyssä ennätysnopeasti, ja koko perhe suorastaan ryntäsi vieressä olevaan uima-altaaseen. Jossa oli ihana viileä vesi! Kunkun +25 on jopa liian lämmintä, tämä vesi oli selvästi viileämpää ja hyvä niin. 120cm syvä allas oli juuri sopiva lasten pulikointiin. Saunaan tosin pääsi vasta (ja vain) klo 18-20. Ja meistä oli omituista, että hiljaisuuden aikana (23-07) suihkuihin tai huoltotiloihin ei ollut pääsyä, pl. vessat. Aamuvirkkuna minä olisin mielelläni käynyt suihkussa jo kuuden maissa, mutta nyt surffasin netissä tutkiskelemassa ilmastointilaitteita vaunuun.

Ensimmäistä kertaa näiden vuosien aikana olemme nyt tänä kesänä kaivanneet viilennystä vaunuun. Päivän aikana lämpötila on sisällä noussut yli +30 asteen, vaikka ikkunoita on jätetty auki ja raolleen. Olen seurannut lämpötilakehitystä, koska harkinnassa on perheenlisäys koiran muodossa, ja mietityttää, kuinka karvainen kaveri pärjää reissussa. Se kun pitäisi aina välillä jättää vaunuun odottelemaan. Yksinolohan ei ole se ongelma (koska arjessakin koira on työpäivien ajan yksin kotona), vaan nimenomaan se lämpötila. Mukana reissaavien kavereiden uudemmassa vaunussa lämmöt pysyivät matalampina, koko ajan alle +30 vaikka heillä ei ollut samanlaista tuuletusta päällä kuin meillä. On ne ilmastointikoneet vaan niin kamalan kalliita laitteita, ja puhutaan kuitenkin muutamista päivistä jolloin viilennystä tarvitaan... Iso, siirrettävä ilmasstointilaitekaan ei kyllä oikein innosta. Ehkäpä kylmäalusta ja tuuletin? Ja kaverit suosittelivat etutelttaa. Tosin nousee se lämpötila sielläkin.

No, se lämpötilapohdinnoista, takaisin PowerParkiin. Me testasimme täällä upean minigolfradan lisäksi huvipuiston, tietty. Ensimmäisen päivän iltana päädyimme ottamaan vielä toiseksikin päiväksi rannekkeet, koska kustannus oli suhteessa varsin inhimillinen. Ja tämä oli hyvä ratkaisu, nyt vietimme kaksi päivää huvipuistossa, mutta kumpanakaan emme vetäneet itseämme piippuun. Ensimmäisenä päivänä kävimme myös välillä vaunulla lepäämässä ja tankkaamassa sekä uimassa, koska helle helli meitä edelleen. Toisena päivänä vaunu piti siirtää pois alueelta klo 12 mennessä, joten silloin tyydyimme nauttimaan alueen palveluista. Kaikkeen muuhun olemme tyytyväisiä, mutta ruuan taso ja palvelun nopeus huvipuistossa on heikko. Suosittelemmekin siis karavaanareita käymään lounaalla vaunulla, säästyy aikaa ja rahaa, ja saa maittavampaa ruokaa! Lasten kanssa oli ihan mahtavaa, kun vaunu oli ihan vieressä, sinne oli helppo poiketa välipalalle, lepäämään sekä vaihtamaan ukkoskuuron kastelemat vaatteet kuiviin. Mikään halpa paikka PowerPark ei ollut, mutta koemme, että hintansa väärti. Ja leirintäalueen aluemaksu piti sisällään kaiken muunkin, eli hintaan sisältyi sähkö, pyykkikoneiden käyttö jne.

Ja koska meidän perheen juttu on selvästi pitkät siirtymät yötä myöten, lähdimme kotimatkalle kolmen jälkeen Perillä oltiin poikkeuksellisesti jo klo 00.30, eli matkaan meni taukoineen 9 tuntia. Puskaparkki oli harkinnassa monta kertaa matkan aikana, mutta emme löytäneet mieluisaa paikkaa uimakelpoisen järven rannalta. Ja kodin lähestyessä oma puska alkoi vetää puoleensa koko ajan voimakkaammin. Ihan jees, koska nyt jäi yksi päivä aikaa nurmikon leikkaamiseen, pyykkäämiseen ja kodin huoltoon. Ja pakko tästä on kohta lähteä tarkistamaan, mikä on tilanne hevostallilla. Siellä kun on peruskorjaus menossa, ja työnjohto oli viikon poissa maisemista... Kaikki aamut kyllä alkoivat puhelinpalavereilla sähkärin, putkimiehen, kaivinkoneurakoitsijan, rakennusmiehen ja rautakaupan kanssa. Ja eläinlääkärinkin kanssa piti palaveerata, ei onneksi mistään kovin vakavasta. Pääluku oli tallilla 17 kun lähdin, nyt se on kuulemma 20. Tarvii vissiin ruveta seuraavaksi vääntämään karsinoita, että mahtuu kaakit sisään talvella... 

Power Park

Erittäin siisti leirintäalue RioGrande. Alueella uima-allas (syvyys 120 cm) jonka viileä vesi ainakin hellepäivinä oli juuri sopiva, suihkut, sauna klo 18-20, pyykkituvan vapaa käyttö. Kävelymatka huvipuistoon. Majoitusvuorokausi 50€, ei erillisiä henkilömaksuja, hinta sisältää sähkön. Olimme kaksi yötä, joten majoitus yhteensä 100€. Huvipuiston rannekkeet 2x37€ ja 2x26€, eli yhteensä 126€. Lisäksi otimme seuraavaksi päiväksi rannekkeet, jotka maksoivat yhteensä 50€. Ruokailimme kerran Canyon Steak Housessa, kaksi lasten hampurilaisateriaa, lehtipihvi ja ylikypsä entrecote juomineen (kolme limsaa) yli 70€, ei ollut hintansa väärti! Hampurilaiset kuivia ja leipää rakastava esikoinen jätti omansa syömättä koska "se oli pahaa". Alueen sisääntulossa olevasta Road Housesta saa laadukkaita raaka-aineita, joista kokkaa edullisemman ja maittavamman aterian vaunulla. Huvipuiston laitteet ovat osin aika hurjia, ja todella moneen laitteeseen on alapituusraja 120cm. Allekirjoittaneelle riitti yksi kierros Junkerissa. Superkiva koko perheen juttu oli Devils Mine Hotel. Leirintäalueelle pitää varata paikat etukäteen, majoitusvuorokausi alkaa klo 13 ja päättyy klo 12.

PowerPark Majoitus Rio Grande Camping

Kuvan lähde: https://www.powerpark.fi/majoitus/leirintaalueet/rio-grande-camping